Kysymysmerkki ja huutomerkki, elikä siis ? & !

Enpäs oikein tiedä vieläkään, mitä tekisin tämän blogin kanssa. Pitäisiköhän ottaa sellainen ”mikään-ei-jää-arvailujen-varaan”-asenne (älykkyysosamäärästä puhumattakaan, hah), vaiko sellainen mahtipontisen pohtiva (ja omassa todellisuudessaan hilluva).

Jotkut tykkää koetella siipiään Suurena Auktoriteettinä. Ehkä sellainen näsäviisastelu olisi helposti ymmärrettävää ja sillä saattaisi saada jopa rispektiä tietyissä piireissä. Kaikki kannattaa Suurta Ajattelijaa… Ja pyh! Toivon hartaasti, että jokainen osaa itsekin ajatella.

Enkä tykkää siitä, että elämä otetaan turhan vakavasti. Älähän yritä taas.

Entäpä jos kirjoittaisin ilman itsekontrollia, laittaisin itseni (ja persoonani) rohkeasti likoon. Sellaista todella uhrautuvaa meininkiä.

Teks-ti-ä sie-lu-ni si-säl-tä.

No, jos sitten vaikka seuraavaksi kurkistettaisi allekirjoittaneen sieluun. Minkälaista sielunmaisemaa olisikaan havaittavissa? Tämä on hieman pelottavaa, mutta öh, menköön…

... Oh

Synkkyys ja pimeys valtaa alaa silmänkantamattomiin, melankolian leijaillessa taustalla. Jossakin soi piano hiljaa... Mollisoinnut takertuvat silmäkulmiin. Sade, suruako se on? Ooh, tätä ette usko. Siellähän näyttäisi olevan Saksikäsi Edwardin linnakin (Edward Scissorhands, you know?)!!

Lumihiutaleitakin pöllyää… Niin kuin ulkonakin nyt.

Tämäpä on kerrassaan ihmeellinen sattuma. (Jostakin syystä tietynlainen lumisade tuo mieleeni Saksikäsi Edwardin lumipyryn).

Haikeana soivat viulut.

P.S. Tietokoneella kirjoittaminen vaikeutuisi entisestään, jos sormien paikalla olisi sakset. Tulipa vaan mieleen.