Jotkut herkkänahkaisimmat ovat ehkä huomanneet, että olen tehnyt pieniä muutoksia tänne. Siis aivan ihme tärkeilyä heti alkuun - ottaen huomioon minkälaista tuubaa oot aikasemmin tonne rustannu! Njaa, musta on kato tullu aikuinen!111!!
No mutta vakavoidutaanpas taas hetkeksi.
Aurinko on päättänyt piristää eloamme täällä synkkyyden maassa [ei, en aijo esittää perusteluja väitteelleni]. Kohta alkaa päivänsäteiden ja keijujen aika olla käsillä. Odotan kevättä liikaa aikaisempien vuosien tapaan ja valoisa aamu saa hymyilemään varovasti, vaikka mielessä kummittelee surullisiakin asioita. Kevään tietää tulleen, kun tarkenee aamuisin parvekkeella harjaamaan hiuksia ja hyräilemään kivoja biisejä. Biisejä, joihin liittyy muistoja. Biisejä, joihin liittyy tunteita. Biisejä, joita on keksinyt itse silloin kun elämässä on ollut harmaa hetki. Liilia pitää synkkyydestä ja palvoo pimeyttä, mutta vihaa harmautta. Elämän täytyy tarjota hetkiä, jotka saa ihon kananlihalle (kananliha on pahaa, jos ei osaa maustaa ruokaa - poiketakseni osittain viime postauksessa olleeseen vampyyri-teemaan] tai valtavan innostuksen valtaan. Ei tietenkään koko ajan - en ole hysteerikko - mutta edes j-o-s-k-u-s.
Lintujen laulelu on varma kevään merkki! Olen viettänyt kesäöisin monta hurrrmaavaa hetkeä istuskellen parvekkeella ja kuunnellen lintujen sirkutusta. Miten paljon tipusilla onkaan asiaa toisilleen ja miten kauniisti ne osaavatkaan laulaa... Ja sitten ne lehtivihreät, ensimmäinen sitruunaperhonen ja kaikki. Kevät alkaa kaiken uudelleen.
Tungen tuohon lopuksi vielä yhden liikkuvan kuvan. Se on hieman yllättäen sellainen, josta tulee mieleen kevät. Varsinkin visuaalisesti ja miksipä ei rytmillisestikin [tämä menee taas osastoon, jota ei voi selittää]. Kiitos videon lähettäjälle sinne jonnekin Karuun Pohjoiseen [tuskin luet tätä, mutta silti tai ehkä juuri siksi], että sain tutustua tähän vaikuttavaan tekeleeseen... Ja kyllä, siinä mainitaan Orfeuskin!
Hui, värinöitä.
[Ja huomenna sataa varmasti lunta]
perjantai 15. helmikuuta 2008
Siinä Rytmissä Jossa Kukat Kukkivat
Lähettänyt
Liilia
klo
14.53


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti